Paljon käsityötä...

torstai 11. helmikuuta 2016

...kuten äiti sanoo.

Sitä on kyllä riittänyt vauvan kanssa.

Serkukset eli siskonpoika Elbis ja meidän Bartskumme tapasivat ensimmäistä kertaa vasta tammikuun lopulla, kun siskon perhe palasi maailmalta. Ihan hassua ajatella, että pojat ovat "saman ikäisiä".

Harvassa kun ovat ne vauvat, jotka hereillä ollessaan pötköttelevät tyytyväisinä sohvalla.
Ei, vaan siinä tarvitaan käsiä: syöttämistä, vaipanvaihtoa, pesua, pukemista, silittelyä, taputtelua, heijaamista, hytkytystä, hierontaa, tutinlaittoa, pyykkäystä, tuttipullorumbaa, kantoliinan sitomista, vaunujen lykkäämistä...

Ensimmäinen junamatka on koettu. Perhevaunu oli ihan luksusta! Ja muutenkin junassa on kyllä vauvan kanssa tosi helppoa.

No, kyllä te tiedätte.

Bartsku sai isiltään aurinkolasit joululahjaksi. Aika liikkis.

Kun on pääosin vauvan kanssa päivisin kahdestaan, on ihanaa sopia vaunu-, aamupala-, lounas-, kahvittelu-, yms -treffejä ystävien kanssa. Koenkin että olen viimeisen kuuden viikon aikana nähnyt ystäviäni enemmän kuin aikoihin. Toivottavasti tämä jatkuu samanlaisena.:)

Ystäväni sai tytön kolme päivää ennen meitä. Suosittelen muuten jokaikiselle tuoreelle äidille hengailua toisten samanikäisten lasten äitien kanssa - vertaistuki on ollut mitä parhainta, ja ne vinkit ja niksit, ai että.

Puhumattakaan sitten lounasseurasta, joka tarjoaa valkkarilasia:)

Kävin itse ensimmäistä kertaa "ulkona" viime viikolla, kun meillä oli tyttömöötte. Oli kyllä ihanaa, ja ihanaa oli tulla takaisin kotiinkin. Win-win.

Blogin pariin on nämä seikat huomioonottaen yllättävän tosi vaikea ehtiä.

Synttäreinäni brunsseiltiin viime viikolla Carusellissa...

...ihailtiin Rodinia Ateneumissa...

...herkuteltiin ravintola Saagassa (ja vietettiin ekaa iltaa kahdestaan ulkona, mummi ja taata kun olivat Bartskun kanssa - hänestä tosin ei kuulemma ollut paljon seuraa kun oli vaan nukkunut koko illan...).

...ja oikeana päivänä lähetti toi jäätävänkokoisen ruusukimpun miehiltäni kotiimme.

Olisi niin paljon kirjoiteltavaa, paljon kuvia, paljon ideoita, mutta tuntuu, etten nyt ehdi muuta kuin näitä sekamelskapostauksia. Äh. Harmittaa ihan.

No, mutta tällä hetkellä tällaista.:)

Sahramia leipurille

torstai 4. helmikuuta 2016

Sain joululahjaksi sisaruksiltani Sandron keittokirjan ja se on ollut tosi mieluisa, vaikken vielä montaa reseptiä olekaan ehtinyt sieltä kokeilemaan.

Vähän aikaa sitten tein Sandron leipää, eli sitä kuuluisaa sahramilla maustettua leipää, jota ainakin itse aina Sandrossa himoitsen. Kirjan mukaan leipä on olennainen osa Sandron lounasta ja sen voi syödä sellaisenaan, kastaa dippeihin ja keittoihin tai sillä voi vaikka kaapia loput kastikkeet lautaselta.


Sandron leipä

5 dl vettä
700 g vehnäjauhoja
9 g kuivahiivaa (laitoin koko 11 g pussin)
0,5 rkl suolaa
3 rkl hunajaa
0,5 g sahramia
2 rkl auringonkukkaöljyä
1 rkl seesaminsiemeniä
1 rkl auringonkukansiemeniä (en laittanut)

Lämmitä vesi hiivapaketin ohjeiden mukaiseksi. Lisää hiiva, sahrami, suola ja kaksi ruokalusikkalista hunajaa. (Näin tein, vaikka olenkin oppinut, että kuivahiiva pitäisi aina sekoittaa pieneen määrään jauhoja.) Sekoita hyvin ja lisää sitten jauhoja vähän kerrallaan. Jatka lisäämistä kunnes taikina on notkeaa.

Alusta taikinaa monitoimikoneessa 5 min (käsim 10 min), peitaä kostella pyyhkeellä ja ainna taikinan kohota kaksinkertaiseksi (noin 45 min).

Muovaa taikina jauhotetulla tasolla kahdeksi isoksi pyöreäksi leiväksi ja siirrä ne pellille. Anna kohota vielä 10 min.


Paista uunissa 180´c:ssa noin 40 min (meidän kiertoilmauunissa 30 min). Ota leivät uunista ja sivele varovasti öljyllä, johon on sekoitettu 1 rkl hunajaa. Ripottele pinnalle seesamin- ja auringonkukansiemenet ja paista vielä noin 20 min (meidän kiertoilmauunissa 10 min). Ota leivät uunista ja anna jäähtyä ritilällä.


Ohjeessa todettiin, että  taikinasta voi tehdä myös sämpylöitä tai flatbredin, mutta  että isot leivät ovat siitä parempia, etteivät ne kuivu niin nopeasti.

Noh, kuten aiemmin jo mainitsin, meillä ei ollut sitä ongelmaa. Yhtäkkiä huomasimme nimittäin P:n kanssa, että leivästä oli jäljellä enää kaksi viipaletta. P lähtikin kipin kapin viemään toista leipää ystävillemme naapuriin, koska pian me oltaisi varmasti tuhottu sekin...


Leipä on siis tosi hyvää ja sahraminmaku ainakin minusta juuri sopivan maltillinen. Suosittelen kokeilemaan.