Lääkärin uraputki

tiistai 17. elokuuta 2010

Minusta aina ajoittain tuntuu, ettei monet ihmiset ihan tiedä mitä sieltä lääkiksestä oikein valmistuu. Keitä on tk-lääkärit, entä erikoislääkärit. Mitä tarkoittaa erikoistuminen, entä eurovaihe, entä keitä ovat "reppulääkärit"? Olenko oikeassa? SK:n arvostetuimmat ammatit -lista hämmentää myös itseäni. TOP10:ssä oli tänä vuonna sekä silmälääkäri että erikoislääkäri. Mutta sehän on samma sak!?

Postauksestani taitaa tulla blogihistoriani pisin, mutta haluan vähän valottaa "lääkärin uraputkea" ja myös omia ajatuksiani taidan änkeä johonkin väliin. :)



Lääketiedettä voi opiskella Suomessa viidessä eri yliopistossa: Helsingissä, Turussa, Oulussa, Kuopiossa ja Tampereella (ja olisiko tämä myös niiden ikäjärjestys?). Lääkikseen hakijoiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Yleensä sisään pääsee noin 10-20 % hakijoista. Tämä tietenkin vaihtelee yliopistoittain ja vuosittain.

Ote puheestani valmistujaisjuhlissani:

---

Olen aina halunnut lääkäriksi. Lastenlääkäriksi. Olimme perheen kanssa Keniassa v -85 ja ilm. siitä innostuneena (ihan kuin jotain muistaisin) päätin haluta lastenlääkäriksi Afrikkaan. Lääkäriys oli isän myötä minua lähellä, saatoimme viettää jouluaattoja sairaalan joulujuhlassa isän päivystäessä jne. Ala-asteikäisenä minulla oli kova tarve lukea Lääkärilehteä ja aina välillä kerroin iskälle hienoja asioita, joita olin sieltä lukenut. Mm. että kuume voidaan mahdollisesti pian mitata korvasta.

Lukioon mennessä valitsin ns. oikeat aineet. Ihan selviönä en lääkikseen hakemistani halunnut kuitenkaan muille pitää. Jos minulta kysyttiin, että mitä aion tehdä lukion jälkeen, vastasin usein: ”en tiedä vielä”. Hairahduin hetkeksi jopa miettimään DI-, oikeustieteen ja terveystieteen maisterin opintoja. No, lääkikseen minä hain.

Pääsykokeen jälkeen lähdin Ruotsiin kesätöihin, tuttuun vanhainkotiin. Muistan edelleen sen juhannusviikon päivän, kun olin käyttämässä Erik-pappaa vessassa ja puhelin värisi taskussa.

Äiti: "Voi Alma, Alma".
Minä: "Mitä?".
"Etkö sinä tiedä?", äiti kysyi.
"No en, mitä?", mä hermostuneena tiuskasin.
"SÄ PÄÄSIT!", äiti hihkuu puhelimeen.
"Älä viitsi äiti, ei saa pelleillä tällaisella asialla", mä huusin kädet täristen.
"Eikun oikeasti pääsit, sun nimi on listassa", äiti sanoi.
WIPPPPIIII! Erik kurkki vessasta kun mä vaan pompin ympäri hänen huonettaan.
"Jag ska bli läkare."
Ja Erik alkoi nauraa ja taputtaa käsiään.
"Oiii, grattis, grattis!"


Loppupäivän olin muissa maailmoissa siivouskomerossa puhelimen päässä (työkaverit oli ihania, he mut sinne komeroon passitti soittelemaan tutuille ja fiilistelemään). Illalla ymmärsin mitä tarkoitti ”leijua maan pinnan yläpuolella”. Mun oli kuitenkin vielä pakko lähteä kirjastoon varmistamaan, että nimi tosiaan ON listassa. Ja siellä se oli. Sitten iski toinen pelko: mitä jos se häviää yön aikana? Millä sitten todistan, että eilen nimeni vielä oli listalla? Meinasin pyytää viereisellä koneella istuvaa ruostalaispoikaa katsomaan sivua, jotta hän voisi sitten tarvittaessa toimia todistajan, mutta päätin sitten että ehkä tää on ihan ok näin. :)

---

Lääkis kestää noin 6 v ja vastaa vähintään 360 opintopistettä. Se on Suomen laajin korkeakoulututkinto. Lääkiksessä opiskelu on hyvin koulumaista. Saamme syksyllä valmiit lukujärjestykset käteen ja niillä mennään. Opiskelun ensimmäiset kaksi vuotta ovat ns. perusopintoja: biokemiaa, anatomiaa, farmakologiaa, patologiaa, mikrobiologiaa, lääketieteen historiaa, latinaa, ruotsia ja englantia. Kahden vuoden jälkeen opiskelijat saavat lääketieteen kandidaatin arvon. Tämä arvo ei sinällään tarkoita oikeastaan mitään, mutta kolmannesta vuodesta eteenpäin opinnot siirtyvät klinikkaan, eli kliinisiin opintoihin. Kliiniset opinnot kestävät loput 4v. Tänä aikana opiskellaan erilaisina kokonaisuuksina mm: sisätauteja, kirurgiaa, lastentauteja, keuhkotauteja, oikeuslääketiedettä, päihdelääketiedettä, silmätauteja, korva-, nenä- ja kurkkutauteja, naistentauteja, työterveyshuoltoa, ihotauteja, patologiaa, yleislääketiedettä, fysiatriaa jne.



Opetellaan ompelemaan haavoja, ottamaan papaa ja laittamaan kierukkaa, injisoimaan lääkeaineita niveliin, reponoimaan murtuneita raajoja, tutkimaan vastasyntyneitä, avustamaan ja hätätapauksessa hoitamaan synnytyksen, intuboimaan, elvyttämään, tutkimaan tajutonta, ehkäisemään diabeteskomplikaatioita, hoitamaan kivuliasta, tulkitsemaan rtg-kuvia ja laboratoriotuloksia, määrittelemään potilaan itsetuhoisuutta ja masennusta, tutustutaan lääkkeisiin ja Kelan korvausjärjestelmiin, opetellaan Suomen terveydenhuoltojärjestelmää ja sen eri osa-alueita aina erikoissairaanhoidon poliklinikkatoiminnasta koululääkäriyteen. Koulutus on laaja ja kattava. 4v aikana istutaan paljon luennoilla, mutta sen lisäksi meillä on todella paljon käytännön harkkoja: tutkitaan paljon potilaita, seurataan toimenpiteitä ja osastojen ja poliklinikoiden normaalitoimintaa, opetellaan toimenpiteitä ja tutkimista toisillamme, opiskellaan pieniryhmissä ja seminaareissa...



Neljä vuotta opiskeltuaan lääketieteen kandidaatti saa toimia lääkärin sijaisena esim. vuodeosastoilla, laillistetun lääkärin välittömässä alaisuudessa. 5v opintojen jälkeen saa alkaa päivystellä (minun aikanani päivystää sai jo 4v jälkeen, tämä muuttui juuri pari v sitten). Opiskelujen ohessa tehdyt työt, päivystely lähinnä, on mielestäni yksi tärkein osa lääkäriksi kasvamista. Olisin ollut valmistuessani kyllä melkoisen pihalla kaikesta käytännöstä, jollen olisi tehnyt niin paljon töitä opiskeluaikana. Töitä voi tehdä sairaalassa tai terveyskeskuksissa, joko suorassa työsuhteessa kuntaan/sairaanhoitopiiriin tai sitten vuokralääkärifirmojen kautta, joista suurimmat ovat Medone ja Mediverkko. Itse olen ollut töissä sekä kunnalle että firmalle, enkä huomaa suurta eroa toimintatavoissa. Firmojen etuna on se, että voit toivoa esim. viikon työrupeamaa joulun alle ja koska firmalla on vastuu useammasta päivystyspisteestä, rupeama voidaan helposti räätälöidä.



Kuuden vuoden jälkeen valmistumme lääketieteen lisensiaateiksi, eli yleislääkäreiksi. Valmistumisen jälkeen pitää Valviralta anoa vielä lupa toimia yleislääkärinä toisen valvonnan alaisena. Eli siis, valmistumisen jälkeen alkaa 2 v eurovaihe, jonka aikana työpaikoilla joissa on, pitää olla aina nimetty henkilökohtainen tutori. Tämän 2v aikana ei myöskään saa toimia yksityisenä lääkärinä.

2v eurovaihe muodostuu vähintään 9 kk tk-palvelujaksosta ja vähintään 6kk sairaalajaksosta. Ja tämän 2v jälkeen voi vasta hakea Valviralta täyslaillistusta ja sen jälkeen saa sitten tehdä mitä lystää. :)

Yleislääkärin työssä itseäni eniten viehättää sen monipuolisuus. Yhtenä päivänä hoidan atoopikkotyttöä, sitten huimailevaa vanhusta, murtunutta raajaa, unettomuusongelmasta kärsivää, tuoretta sydämen vajaatoimintaa, paisetta, poistan luomia, hoidan psyykkisesti sairaita, tutkin raskaana olevaa alavatsakipuista, flunssaista, astmakohtauksen saanutta, rintakipuista, nivelrikkoista jne.

Tosin moni haluaa erikoistua. Uskoisin itse asiassa, että nykyään hyvin suuri enemmistö. Jos 9kk tk-palvelun jälkeen lähtee suoraan erikoistumaan, loput eurovaiheen palvelusta saa täyteen sitten erikoistumisopinnoista. Sekavaa? Ehkä inan. :)

Osalla erikoistumisala on selvänä jo lääkikseen hakiessa. "Minusta tulee kirurgi", oli ehkä suosituin laini koko lääkiksen ajan. Jep, no, monestahan meistä tulee kirurgi, ei siinä mitään. :) Osalla sen sijaan ei ole vielä valmistumisen jälkeenkään mitään käryä mitä haluaa tehdä.



Usein ajatellaan, että lääkäreillä on niin helppoa kun valmistuu suoraan ammattiin. Toisin kuitenkin on. Tuntuu, että monet ystäväni pähkäilevät jatkosuunnitelmien kanssa. Kun 9kk tk-palvelu on tehty, moni on vähän epävarmana sen suhteen minne lähtee tämän jälkeen töihin. Hakeeko erikoistumispaikkaa vai jatkaako tk:ssa vai meneekö vain jonnekin sairaalaan töihin vai ryhtyykö väitöskirja-ajatuksella tutkimushommiin vai mitä?

Itselläni erikoisala oli selvä kunnes täytin 15v. Sitten en enää halunnutkaan lastenlääkäriksi. Lääkiksen aikana erikoisalahaave on muuttunut vähän väliä. Yleensä sen kurssin mukaan, jolla milloinkin olemme. Silloin aina nimenomaan kyseinen erikoisala on tuntunut parhaalta. :)



Erikoisaloja on lukuisia. Tarkalleen ottaen 49! Tunnetuimpina näistä on varmasti psykiatri, lastenlääkäri, kirurgi, gynekologi ja sisätautilääkäri. Näiden lisäksi voit kuitenkin myös erikoistua vaikka geriatriaan, kliiniseen neurofysiologiaan ja liikuntalääketieteeseen. Tiesitkö muuten, että myös yleislääketieteeseen voi erikoistua? Useiden erikoisalojen "alla" on vielä ns. suppeita erikoisaloja ja esim. sisätaudeilla voit erikoistua suoraan reumatologiksi, kardiologiksi tai vaikka hematologiksi. Erikoislääkärit suorittavat nykyään lisäksi monenlaisia ertyispätevyyksiä, esim. unilääketieteen erityispätevyys tai päivystyslääketieteen erityispätevyys. (ks. täältä lisäinfoa)

Erikoistumisopinnot kestävät 5-6 (-7)v. Mihinkään koulunpenkille ei tässä vaiheessa kuitenkaan enää joudu, vaan käytännössä erikoistuminen tarkoittaa sitä, että lääkäri toimii ko erikoisalan eri toimipisteissä, osallistuu alan koulutuksiin jne.

Erikoistumisopinnnot jaetaan karkeasti kahteen jaksoon: alue-/keskussairaalajakso ja yliopistosairaalajakso. Usein keskussairaalajakso kestää pari vuotta ja loput erikoistumisesta voi tehdä yo-sairaalassa. En ihan tiedä mikä idea tässä systeemissä on. Paitsi se, että tämä on tietenkin hyvää työvoimapolitikointia, jolla saadaan lääkäreitä myös pienemmille paikkakunnille keskus- ja aluesairaaloihin töihin! Erikoistumisopintojen loppukoitos on erikoislääkäritentti, joka sisältää tietyt alan kirjat + usein kaikki alan tieteelliset lehdet muutaman edellisen vuoden ajalta.



Omalla erikoisalallani ongelmana on se, ettei näitä alue-/keskussairaalapaikkoja niin vain olekaan lähistöllä. Ja vaikka olisi, paikkoihin on jonoa 1-3 vuotta! Viime keväänä hain hyvissä ajoin usempaan paikkaan (täksi talveksi) ja kaikista tuli ei-oota. "Palaa vaikka vuoden päästä asiaan uudelleen." Onhan meille lääkäreille töitä, mutta erikoistumispaikat on se pullonkaula!

Sitten tapahtuikin monien sattumien summa ja kävi hyvä tuuri ja tähdet olivat oikeassa asennossa ja ajoitus osui nappiin: sain paikan ja aloitan erikoistumiseni 3,5 kk päästä ja siis työt uudessa työpaikassa. :) :)

Mutta tämä tietää siis sitä, että tammikuussa muutan pois täältä. Tai no, en muuta, mutta asun työpäivät muualla (helpompi ajatella se näin :)). Poikaystävä, uusi ihana koti, oma elämä, harrastukset ja ystävät jäävät tänne ja mä lähden. Kammottavaa! Ihan kamalaa! Mutta ei auta. Veljeni sanoi: "teet ne nyt alta pois, sillä mitä pidemmälle keskussairaalajakso venyy sitä todennäköisemmäksi käy, että se jää kokonaan". Ja se on totta. Joidenkin vuosien päästä lähteminen on varmasti vieläkin vaikeampaa. Ja tämä vaan on niin hieno mahdollisuus, joka kannattaa nyt käyttää!

Joten, lähtö on edessä ja olemmekin päättäneet suhtautua siihen positiivisesti. Miettiä niitä hyviä puolia. Isoin ilo on se, että ainakaan aluksi en joudu päivystämään viikonloppuja, joten pääsen heti pe-iltapäivisin auton rattiin ja ajamaan takaisin kotiin. Viikot voin urheilla, opiskella, lukea ja almailla (hih), tehdä omia juttuja. Ja viikonloput saa sitten vain olla ja nauttia. :) Lisäksi aion nyt jo kovasti hakea toista paikkaa jatkoon jostain lähempää. Tai no, lähellä niitä ei ole, mutta edes niin, että jotenkuten voisi päivittäin ajaa työmatkan!

Ja viimeinen onni on se, että vuosi, pari kuluu nopeaan. :)

Tästä eteenpäin lääkärin uraputki onkin sitten vielä hieman utuisen verhon takana. Lupaan palata asiaan viimeistään sitten 6v päästä uudelleen! ;)

45 kommenttia:

  1. En tiedä minkä takia, mutta mulla tuli ihan kyyneleet silmään tätä lukiessa! Mutta se aika kuluu niin nopeasti, olen varma siitä. Eikä tällaista tilaisuutta vaan voi jättää käyttämättä. Niin ne asiat aina näyttää järjestyvän, aivan uskomatonta:) Ja ihana tuo puhe, olin jotenkin jo ihan sen unohtanut.

    VastaaPoista
  2. Tää oli mielenkiintoinen postaus, ehkä osin siksi että jossakin vaiheessa harkitsin lääkistä, vaikka lopulta hainkin ihan toiselle alalle.

    Niin, ja ajan itse 200km päivässä työmatkoja, koska en hyvän duunipaikan löydyttyä suostunut sanomaan sille ei, vaikka sen vastaanotto merkitsikin tiettyä epämukavuutta. Pari vuotta menee turhankin nopsasti, vaikka viikot asuisikin muualla.

    VastaaPoista
  3. Täällä minäkin itken lukieassani tuntemattoman kirjoitusta ammatistaan. :)

    Itse olen opiskellut 400km päässä kotoota ja poikaystäväni asui siis koko ajan täällä HKI:ssä. Rankkaahan se oli, mutta onneksi on viikonloput. Nauttikaa niistä. Ehkä itselläni on aika kullannut muistot ja välillä on melkeen ikävä sitä tunnetta, kun istuu junassa ja odottaa, että pääsee kotiin. Nykyään viikonloput on niin tavallisia. :)

    aada

    VastaaPoista
  4. Tosi mielenkiintoinen infopaketti!
    t. sh joka aina miettii noita kuvioita :D

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen postaus!

    Ihan mahtavaa, että sait sen erikoistumispaikan! On varmasti rankkaa olla töissä toisella paikkakunnalla, kaukana kotoa, mutta niin kuin itsekin kirjoitit: nopeasti se aika menee. Asioilla on tapana järjestyä. :)

    VastaaPoista
  6. Voi arvaa vaan, oliko lääkis meikäläisellä ykkösvaihtoehto Helsingin yliopistoon hakiessa!!! Ja unelma jäi 1,5 pisteen päähän vuonna 1995, jolloin ekaa kertaa kiristettiin sisäänpääsyä, kun oli kuulemma tulossa liikaa lekureita ;) Edellisenä vuonna samoilla pisteillä olisi päässytkin, mutta meikä sitten päätyi fysiikan kautta humanoidiksi (en tajunnut edes valittaa, vaikka mulle väitettiin, että tuo pistemäärä olisi saatettu korjatakin, tiedä sitten...) :) Aina on hiukan kaivellut tuo "ainoa" epäonnistuminen, kunnes sitten tapasin italialaisen mieheni 7 Italiassa vietetyn vuoden jälkeen ja tajusin, ettemme olisi koskaan rakastuneet ja perustaneet perhettä, jos olisinkin "päässyt" lääkärin uraputkeen Suomessa. Kaikista muista Italiassa nauttimistani kokemuksista puhumattakaan. Joskus elämä näyttää asettavan meidät kovien paikkojen eteen, ja vasta myöhemmin tajuamme, että näinhän kaikki vasta loksahtikin kohdalleen. Mutta lääkärin ammatti on mielestäni todella mielenkiintoinen vaikkakin ainakin Italiassa epäkiitollinen, ihmisillä on joskus hiukan epärealistisia odotuksia lääkäreiden suhteen... Eikö muuten kukaan kysele sulta koskaan diagnooseja tän blogin välityksellä? :DDDD

    VastaaPoista
  7. Hei! Itse olen sivusta seurannut, kun sisko on juuri omien erikoistumisopintojensa loppusuoralla tosin eläinlääketieteen puolella (hevossairaudet) ja hänkin on joutunut mm. ajamaan koko kevään länsi-Ruotsista Tukholmaan aina viikonloppuisin, kun avomies on asunnut Tukholmassa ja hyvin ovat pärjänneet ja erikoistumisen loppu häämöttää jo (erikoistumiskoe marraskuussa). Samalla "alta pois, että ei jää roikkumaan"-mentaliteetilla on oltu liikkeellä ja loppuen lopuksi kaikki on aina kääntynyt parhain päin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kivasta postauksesta! Tällaiset on hyvin mielenkiintoisia päivän asu -kirjoitusten lomassa. Ja ainakin mulla on ollut vähän hämärässä tuo lääkärin uraputki, joten ehkä nyt ymmärrän paremmin muutamaa lääkärikaveriani :)

    Tsemppiä jatkoon uudessa työpaikassa. Eiköhän se hyvin mene ja muutokset kannattaa aina ajatella positiivisen kautta! :)

    terv. Eeva

    VastaaPoista
  9. Mitä hittoa, mullekin tuli tästä tippa linssiin, vaikka ihan täysin asiallista tekstiä olikin. :D

    Kuulostaa kyllä vaativalta opinahjolta. Siitä huolimatta tuntuu, että 90% lääkäreistä unohtaa kaiken oppimansa siltä istumalta, kun valmistuvat.

    VastaaPoista
  10. Todella mielenkiintoinen postaus! Itse olen seurannut kummitätiäni, joka on ilmeisesti johtava lääkäri Suomessa infektiotautien osalta (näin olen ymmärtänyt). Olen ollut myös jonkun verran koulutusmatkoilla mukana, seuraavaksi olisi matokurssi Englannissa ja hivkurssi Itävallassa :) Vaikka itse olen täysin eri alalla ja kammoan vähän noita juttuja niin silti ne jotenkin kiehtovat :D

    VastaaPoista
  11. Hei, ekaa kertaa kommentoin....Touhaan tulee käytyä lukemassa kylläkin.

    Oli mukavaa lukea tuosta "uraputkesta", koska itsellä on haaveena hammaslääketieteen opinnot! Nähtäväksi jää, riittävätkö rahkeet vuoden päästä pääsykokeissa.

    Itse olen sh nykyiseltä ammatilta ja minua mietityttää, että kuinka suuri osa opiskelukavereistasi on suoraan lukion penkiltä hypänneet lääkikseen? Jotta joutuuko sitä itse jonkin ikäkriisin kouriin, kun vasta 30v täytin ja vasta nyt uskallan yrittää....

    T. lastensairaanhoitaja

    VastaaPoista
  12. Erinomaisen hieno ja selventävä kirjoitus kaikessa helppotajuisuudessaan niin moninaisesta ja kaikenkattavasta aiheesta kuin lääkäriksi kouluttautumisesta. Kiitos! Ja mistä löysitkin huo hauskat kuvat..

    VastaaPoista
  13. Oli kyllä tosi mielenkiintoista lukea näistä lääkärinopinnoista :) Iski kyllä pieni haikeus, omalla kohdalla opinnot ohi ja nyt sitten työskentelyä seuraavat vuosikymmenet. Vaikka sitä onkin iloinen, että on tutkinto taskussa eikä tarvitse päntätä kurssikirjoja enää, silti kaiholla muistelee nuita aikoja :)

    VastaaPoista
  14. En tiedä ootko jo jossain tästä puhunut, mutta mihin erikoistut itse? :) Mua kiinnostaa lääketiede tosi paljon, mutta rahkeet ei matemaattisten aineiden kohdalla vain riitä. Ehkäpä sitten sairaanhoitaja... :)

    - Jonna

    VastaaPoista
  15. Kaitaliina,
    voi sinua.<3 Ja kun tässä tilanteessa ei juuri oikein edes vaihtoehtoja, niitä paikkoja ei vaan ole lähempänä! Mulla on se puheen runko koneella, ihan tarkkaan en enää muistanut mitä milläkin lyhenteellä olin tarkoittanut, mutta suurin piirtein tuollaista taisin juhlissa puhella.:)

    Stellar,
    kiva kuulla.:) Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että tiettyä epämukavuutta pitää usein pystyä sietämään, mikäli haluaa urallaan yhtään edetä ja kehittyä. Ja me ollaan poikaystävän kanssa jo onneksi totuttu siihen, että toinen asuu muualla.:) Ja onhan sitten ne viikonloput kuitenkin! 200 km on kyllä paljon, varsinkin jos ajat ne itse, yksin ja joka päivä?!

    aada,
    voi ei, tarkoitukseni ei ollut itkuttaa teitä.:) Mutta miten ihanaa, että pystyt niin eläytymään tilanteeseeni. Sinulla on ollut rankat opiskeluajat! Se reissaaminen on niin väsyttävää ja vielä 400 km! Hui! Mutta toisaalta ymmärrän myös pointtisi siitä, että toisaaltaan niitä aikoja myös kaipaa. Silloin perjantai-iltapäivissä oli ihan erityislaatuinen tunnelma. Ja toisen näkeminen oli vaan niin ihanaa!:)

    maisamiisa,
    no onpa hieno kuulla, että tästä oli apua.:) Nämähän on vähän epäselviä nämä kuviot. Itse juuri tenttailin erästä ystävääni samantyylisistä asioista, mutta oikeustieteilijöiden kohdalla. Tottakai tiedän mitä ko tiedekunnasta valmistuu, mutten sitten oikeastaan kovin paljoa muuta.:)

    suvi m,
    kiitos kaunis! Olen viimeisen vuoden, parin aikana vaan taas niin monessa asiassa kokenut sen miten asiat jotenkin kummasti vaan aina järjestyy! Niin kuin nyt tämäkin, ajoitus ei voisi olla parempi! Ja itseäni helpotti tässä kohtaa suunnattomasti se, etten ole viikonloppuja ko paikkakunnalla kiinni, vaan pääseen silloin kotiin ja ”lomalle” poikaystävän ja ystävien luo (tuolta ko kaupungista en tunne ketään ja olen käynyt siellä muistaakseni kerran joskus pikkutyttönä). Mutta tämä on hieno asia ja tähän epämukavuuteen sitten vain pitää tottua, mitään ei saa ilmaiseksi. Eikö niin?

    Vera A,
    eikä! Voi miten inhottavat pikkupisteet! Ja varsinkin jos se on yhtään jäänyt kaivelemaan! Mutta sitten taas elämäsi voisi olla tällä hetkellä ihan erilaista, mm. et olisi tavannut miestäsi jne. Itse ainakin uskon ”tarkoitukseen” ja siihen, että lopulta kaikki aina menee niin kuin pitääkin. Vaikkei sitä tietenkään siinä harmistuksessa silloin näe. Vai onkohan kohtalo sellainen, että tapahtumat tapahtuvat joka tapauksessa? Eli olisitkin sitten lähtenyt lääkiksestä vaihtoon ja tavannut miehesi silloin? No, enpä tiedä. Kuullostaa vähän epätodennäköiseltä.:) Italialainen terveydenhuolto varmasti eroaa melko paljon suomalaisesta. Ja niin, no on noita odotuksia usein Suomessakin. Ihmiset aina välillä uskoo, että kaikki voidaan hoitaa ja heti! Ja usein myös ollaan totuttu siihen Suomessa, että mikään ei saa maksaa. Eli rahoja mässäillään moneen muuhun, mutta sitten esim lääkkeitä ei hankita tai ei kuntouteta itseä, koska se maksaa. Hihii, eipä ole kyselty. Ja mitään Alman nettilää
    käripalstaa en kyllä aiokaan aloittaa, vaikka Suosikin Eki juuri Mediuutisissa omaa palstanpitoaan niin kovasti kehui.:)

    VastaaPoista
  16. Ava,
    voi kiitos tsemppiviestistäsi! Tällainen ”muutkin ovat sen tehneet” aina auttaa.:) Kiitos siis siitä. Tällaiset ei-niin-kiva –jutut tosiaan kannattaa tehdä heti pois, mitä pidemmälle niitä vetkuttelee, sitä tylsemmiltä ne tuntuu. Eikä mulla siis sinällään tuossa muuten olisikaan mitään ongelmaa, jos vaan saisi asua kotona! Ko sairaala vaikuttaa varsin hyvältä paikalta ja innolla odotan töiden alkua. Itselläni onneksi vain 2v pitää tehdä näin reissaten ja loput vuodet sitten saan tehdä kotoa käsin. Ja tosiaan yritän nyt hakea paikkaa vähän lähempää, jospa tärppäisi jossain vaiheessa. Ja sitten tulisi tutustuttua kahteen eri sairaalaankin.

    Eeva,
    tiedätkö, on tosi kiva kuulla että tämä koettiin kivaksi ja ehkä jopa hyödylliseksi postaukseksi. Vähän jopa arvuuttelin julkaisenko koko postausta ollenkaan. Kevyemmät postausaiheet kun vaan on helpompia. Vaikkei tässäkään nyt mitään hillitöntä syvällisyyttä ollut.:) Nythän sä voit sitten painaa mieleesi kaikki oikeat termit ja tehdä ystävillesi täsmäkysymyksiä heidän jatkosuunnitelmistaan.:) Ja kiitos paljon tsempeistä! Ja tätä positiivisyyttä mä viljelen nyt koko ajan, hihii. Etsin jo salikortteja ko paikkakunnalta. Hih.

    Anonyymi,
    voi ei, ei ollut tarkoitus kyynelöittää kaikkia lukijoita.:) Mutta kiitos kuitenkin, ehkä?;) Ja kyllähän sitä tunnetaan dementiasairauksia, jotka etenevät varsin nopsaan. Tosin tuntuisi hassulta, että siihen sairastuisi vain lääkäreitä.

    minsdesing,
    hei, kiva kuulla! Taidanpa tietääkin sitten kuka on kummitätisi.:) Aika hienoa, että olet päässyt hänen kanssaan koulutusmatkoille. Vaikka sitten ne madot olisikin yököttäviä. Hih.

    Anonyymi,
    heippa! Ja onpa mukava kuulla, että koit tästä olevan hyötyä! Voiii, sinulla on siis kaikki jännitys vielä edessäpäin! Mutta kaikki se työ kyllä varmasti palkitaan sitten sinä jonain kauniina kesäpäivänä, kun puhelin värisee taskussa… Meidän kurssillamme vähemmistö oli vastavalmistuneita ylioppilaita. Olisiko suurin osa aloittavista ollut 22-24v. Iäkkäin kurssilaisemme oli syntynyt muistaakseni 50-luvulla ja todella paljon oli 30-40 vuotiaita! Ikäkriisi johtuu hyvin paljon omasta asenteesta, eli älä anna sellaisen vaan tulla.:) Jotenkin tuntui, että silloin kuitenkin kaikki oli samalla linjalla, ikään katsomatta. Eli siitä vaan unelmaasi toteuttamaan!!!

    Sally,
    kiitos ja kumarrus. Toivoin kovasti, että saan tekstin tarpeeksi ymmärrettäväksi. Ja ilmeisesti tässä onnistuin. Se on muuten totta, että usein lääkärin ammatti koetaan melko tutuksi, vaikka sitten oikeasti ei oikein tiedetäkään, että mitä ne oikein tekeekään kaiket päivät. Eikä tietenkään kuulukaan tietää, en sitä tarkoita. Mutta että ihmiset tietää lääkärin työstä juuri sen oman vastaanottokäyntinsä verran ja todellisuudessa ala/ammatti on niiiiin paljon laajempi.:) Kuvat on, niin, mä olen aina niin huono näissä… Googlesta mm. hakusanoilla x-ray, doctor ja medico.:)

    Liinu,
    never say never. Eihän me koskaan mitään valmiita olla, eiks niin?:) Ties mitä sitä tässä vielä ehtii ennen sitä eläkeikää! Musta oli ihanaa, kun meidän kurssilla oli just eräs 40-vuotias, jolla siis oli jo toinen ammatti ja pitkä työhistoria tällä alalla. Hän oli vaan aina halunut lääkäriksi. Ja sellainen hän nykyään onkin. Mutta että tällä tarkoitan vaan sitä, että eihän sitä koskaan tiedä vaikka innostuisi opiskelemaan itselleen vielä vaikka uuden ammatin?! Hih! Vaikkakin se on totta että opiskeluajat eivät enää koskaan tulisi olemaan samanlaisia. Ja ne kyllä oli kivoja, kieltämättä.:)

    Jonna,
    toivottavasti löydät oman, mieluisan alasi. Lääketiede ja terveydenhuolto on ainakin kiinnostavaa ja ihmiset on aina sairaita, joten töitä riittää tulevaisuudessakin.:) En ole puhunut omasta erikoisalastani. Sen verran olen kertonut, että alani on operatiivinen.:) Jos se sitten kertoo yhtään mitään, hih.

    VastaaPoista
  17. Tosi hyvä postaus ja varmasti apua vaikka niille, joita lääkärin ammatti kiinnostaa. Ainakin itselle tämä postaus olisi 10 vuotta sitten kun lääkikseen hain ollut mielenkiintoinen.

    Ihan mutu-tuntumalla sanoisin, että erikoistuessa keskus-/aluesairaalajakso on pidempi siksi, että jutut/toimenpiteet/tutkimukset mitä keskussairaalatasolla tulee vastaan, ovat helpompia keissejä kuin yliopistosairaalassa. Jos mietin sitä erikoisalaa, miltä minulla on hoitajankoulutus, keskussairaalatasolla tehdään laajalti kaikenlaisia toimenpiteitä, mutta ne kaikkein vaikeimmat/oudoimmat/harvinaisemmat menevät suoraan yliopistosairaalaan. Kun erikoistuva sitten menee yliopistosairaalaan, sillä on jo peruskeissit hallussa ja päivystyskokemusta ja voi sitten yliopistosairaalassa harjoitella vaikeampia toimenpiteitä tmv. Ja keskus-/aluesairaalassa tehdään kai yleensä ne 'reunat'; lyhyet jaksot jollain erikoisalalla jotka hyödyllisiä oman erikoisalan kannalta.

    Onnea erikoistumispaikasta; äkkiä se menee!

    VastaaPoista
  18. Onnea erikoistumisuralle. Helpompi se nyt on aloittaan kuin sit kun on perhettä ja enemmän sidonnaisuutta. Nimimerkilllä kyllä minä tiedän, liian vaikeaa aloitella edes yleislääketieteen erikoistumispalveluita, kun arki vaan rullaa päivä kerrallaan.

    VastaaPoista
  19. Tää oli ÄLYTTÖMÄN mielenkiintoinen, kiitos!! Luin töissä enkä varmaan kuullut tai nähnyt mitään muuta lukiessani, kun ahmin vaan lisää :)) Kirjoitit sillain, että minäkin tajusin aivan kaiken ja sellasta tekstiä on aina kiva lukea ;)

    VastaaPoista
  20. Minäkin uskon vahvasti kohtaloon, ja vaikka silloin tällöin saatankin miettä, että "mitä jos.." niin vaikka menisin ajassa taaksepäin, niin en lukisi yhtään sivua enempää pääsykokeisiin vaan antaisin asioiden mennä omalla painollaan... :))) Itse asiassa kommentoin uudelleen siksi, että puhuit tuosta 40-vuotiaasta kurssikaveristasi. Itsellä kun on myös tuttu, joka päätti vaihtaa kääntäjän uran lääketieteelliseen ja on saman ikäinen. Eli onko siellä moniakin myöhäisherännäisiä vai onko meillä yhteisiä kavereita? ;)

    VastaaPoista
  21. Erittäin mielenkiintoinen postaus! Kiitos!

    Lääkiksestä haaveilevien pitäisi lukea tämä, niin avaisi varmaankin silmiä monessa mielessä.

    Itse opiskelin kauppakorkeakoulussa, mutta seurailin vierestä ystäväni opintoja lääkiksessä. Oli kyllä hyyyyvin erilaista!

    Mutta onko lääkärin ammatti kutsumus? Mitäs sanot?

    VastaaPoista
  22. Hei, tosi paljon onnea erikoistumispaikasta! Mulla sama haku menossa ja olen MONESTA paikasta kysynyt, toistaiseksi ei ole tärpännyt :/ Olin myös ajoissa asialla mutta tunkua alalle nähtävästi vaan on. No, elättelen toivoa että jonotilanteet elää kun moni jonottaa moneen paikkaan.

    VastaaPoista
  23. Voi että kuinka kuulostaa tutulle! Tk-euroja jäljellä 5kk, sitten mitä? En mä ainakaan tiedä! :) Jatkopaikkaa mulla ei vielä ole plakkarissa, jonoissa toki seilaan. Ja muutto edessä mulla kans. Toisaalta odotan kauheesti tietoa paikasta, kun sitten tiedän että toi tk-jakso loppuu oikeasti joskus, toisaalta en taas millään haluaisi lähteä. Täällä kaupungissa on mun kihlattu (ens kesän jälkeen aviomies<3), meidän yhteinen oma ihana koti, kaikki ystävät ja perhe. Ei siinä kauheesti houkuttele yksinäiset illat maakunnassa... :( Mutta niinkun sun veljes sano, pakko se keskussairaalavaihe on tehdä nyt, eihän sinne parin vuoden päästä enää ainakaan tuu lähettyä, jos vaikka sillon on jo lapsiakin.

    Tsemppiä sinne Alma ja kiva ois kuulla sun erikoistumisalavalinnastasi ja miten siihen päädyit! :)

    t. Salla

    VastaaPoista
  24. Hei Alma,

    Ensi alkuun suuret onnittelut erikoistumispaikasta (<- hmm...kirjoitinkohan oikein?)!!! Postaus lääkärin ammatista ja opinnoista oli todella mielenkiintoinen.

    Itkua meinasin myös minä tuhertaa kun luin valmistujaisjuhlan puhettasi.

    Tsemppiä tulevaan syksyyn :)

    VastaaPoista
  25. Kiitos tästä valaisevasta postauksesta! Itse kauppislaisena olenkin miettinyt noita lääkiksen kuvioita, mutten ole jaksanut ottaa sen enempää selvää. Musta olisi kiva, jos tekisit enemmänkin postauksia lääkärin työstä/opinnoista.

    Arvostan suuresti ammattikuntaasi, sillä teikäläisten ansiosta minäkin olen hengissä :)

    Alma vastaa kysymyspostaus olisi muuten todella hauska! Voisi vaikka koskea lääkärin työtä ja opiskelua?

    VastaaPoista
  26. K,
    Kiitos sulle! Ja toivotaan, että on apua ja ainakin selventää vähän, että mitä siellä lääkiksessä tehdään ja opitaan ja mitä sitten sen jälkeen. Tosin itseäni ei silloin lukiolaisena ainakaan kiinnostanut tietää yhtään mitä tapahtuu joskus sitten kun olen valmis. Hei, siihenhän on kuus vuotta. Iäisyys.:) Hyviä pointteja ja pohdintaa. Näinhän se nimittäin toki on, että alue-/keskussairaalassa hoidetaan juuri näitä peruscaseja. Mutta esim silmätaudeilla tai knk-taudeilla ei näitä keskus- ja aluesairaaloita oikein ole. Esim helsinkiläisten erikoissairaanhoitoa vaativat silmäprobleemit hoidetaan kaikki HYKS:ssä. Siellä on siis hc-caseja, mutta runsaasti myös näitä perus kaihi- ja taittovikapotilaita. Näin ollen en tosiaan ihan ymmärrä miksi silmätauteihin erikoistuvan pitäisi olla pari vuotta keskussairaalassa, koska hän näkee ja kokee kaiken myös yliopistosairaalassa. Toki pienemmissä sairaaloissa on ehkä enemmän sellainen tekemisen meininki, erikoistuvat pääsevät enemmän mukaan toimintaan, saavat enemmän vastuuta jne. Reunat voikin sitten tehdä missä haluaa. Mutta kyllä mä ihan tosi innolla odotan tuota uutta työtä, ihanaa päästä pitkästä aikaa sairaalaan töihin.:) Kiitos tsempeistä!

    Anna,
    Kiitos. Juuri näinhän sen on.:/ Eli nuorena on vitsa väännettävä. Meidän isällä kävi aikoinaan samalla lailla ja hän ei sitten lopulta lähtenyt erikoistumaan haluamalleen alalle, vaan valitsi toisen, paremmin “tilanteeseen sopivan” erikoisalan. Onhan silti paljon lääkäreitä, jotka lähtee erikoistumaan vasta vanhoilla päivillään, koskaan ei ole liian myöhäistä!:)

    Cherry,
    Voi ihana, kiitos, niin kiva kuulla. Osaan kuvitella sut töissä ihan muissa maailmoissa tuijottamassa tietokoneen näyttöä.:) Ja tosi hieno kuulla, että teksti oli myös sellaista “kansantajuista”. Sellaisen kirjoittaminen on välillä hankalaa, jos kirjoittaa asiasta, joka on itselle ja omalle lähipiirille päivänselvää!

    Vera A,
    Just näin! Eli päivääkään en vaihtaisi pois.:) Aika hauska sattuma. Meidän kurssilla oli mun mielestä useampikin “varttuneempi”, mutten kylläkään tiedä kaikkien alkuperäistä ammattia. Eli saattaapa ollakin että olemme olleet kurssikamuja.:)

    Nonna,
    Hienoa kuulla, että koit aiheen ja tekstin mielenkiintoiseksi. Itselläni on myös paljon kauppislaisia omassa kaveripiirissä ja ihan meidän perheessäkin (Kaitaliina☺). Ja opiskelu on kyllä varsin erilaista! Mä en ikinä ymmärtänyt, että miksi niitä opinto-oppaita pitää muka selata ja mitä niillä tekee. Meille kun siis tosiaan annettiin valmiit lukujärjestykset aina lukukausien alussa kouraan. Hihii. Lääkis on kyllä sellainen putki, että kun siihen pääsee, ei sieltä poiskaan lähde. En oikein osaa sanoa tuohon kutsumusasiaan. Niinhän usein sanotaan, että lääkärin ammatti sellainen olisi. Mutta mitä se edes tarkoittaa? Jotenkin uskon tämän ajatuksen juontavan juurensa historiasta. Niiltä ajoilta, kun lääkäri oli koko kylän omalääkäri. Työtä oli paljon ja se ei rajottunut vain työpaikalle. Lääkärin työ myös piti sisällään paljon muutakin kuin lääketiedettä: toimittiin pappina, opettajana, kasvattajana, valistajana ja välillä jopa kylän puhemiehenä. Tämä kutsumustyö oli siis enemmänkin hyväntekeväisyyttä. Itse olen aina halunnut lääkäriksi, mutten silti koe olevani kutsumusammatissani. Koen että olen ammatissa, joka minua kiinnostaa ja jonka koen mielekkääksi ja haastavaksi. Tai no, ties vaikka tuo juuri olisi sitten se kutsumusammatin määritelmä?:)

    VastaaPoista
  27. Sini,
    Kiitos kovasti! Mulla kävi niin, että ensin sanottiin ei-oo ja sitten parin kk päästä palattiinkin uudelleen asiaan heidän puoleltaan. Eli kannattaa vaan olla aktiivinen ja pitää työtilanne aina sellaisena, että voi irtisanoutua nopeallakin aikataululla ja ottaa erikoistumispaikka vastaan. Yhdellä tutullani kävi tuuri juuri tällä tavalla, hän pääsi jonon ohi vain sen ansioista, että hän oli ainoa, joka pystyi ottamaan hätäisen ylilääkärin tarjoaman paikan vastaan heti. Kyllä se vielä tärppää, trust me!

    Lillukka,
    Kiitos paljon. Ja ihan oikein kirjoitit.:) Ja hienoa kuulla, että aihe oli mielenkiintoinen. Mielelläänhän mä näistä turisen. Ja voi ei, sinäkin.:) Mut niin itki moni juhlissakin, joten ei hätää. Tosin pahin itkukohta puheessa tuli vasta vähän myöhemmin, hih. Ja hei, kiitos tsempeistä ja sitä samaa sinullekin!

    Salla,
    Just näin. Olet juuri esimerkkitilanteessani! Jotenkin kun pitäisi ehkä olla joku suunnitelma tai päämäärä. Moni ei osaa olla “vaan töissä”, vaan haluaa nähdä tulevaisuutta eteenpäin. Mutta toisaalta, nyt sulla on ilm. Ihan kiva tk-paikka, jossa saat olla toistaiseksi? Ja sitten kun paikka aukeaa, lähdet sinne. Sehän on jo ihan selvä suunnitelma! Mä olen välillä ihan kade joillekin omille kurssikavereille, jotka on löytänyt puolisonsa meidän kurssilta. Vähänkö heillä on helppoa lähteä mine vaan, kun aina nyt tk:een ainakin pääsee töihin molemmat. Toisin on pariskunnilla, joiden toinen osapuoli on jo kaikki reunat erikoistumista tehnyt ja on yo-sairaalassa tai muuten vaan vakityöpaikassa. Sellaiset pariskunnat ei niin sitten lähdekään! Ekonomit ja juristit manailee sitä, että kaikki työt on pk-seudulla. Me manaillaan sitä, että kaikki työt on periferiassa. Jokaisella on murheensa. En nyt ainakaan toistaiseksi käy läpi omaa alavalintaani sen tarkemmin, ymmärrät varmaan.:) Ja tosiaan, ne keskussairaalajaksot kandee kyllä tehdä alta pois, muuten ne niin helposti jää. Ja hei, kovasti onnea tulevalle rouvalle. Ihana juttu.:)

    Anonyymi,
    Hienoa kuulla, että tästä oli hyötyä. Itsekin olen usein miettinyt monen muun alan koulutuskiemuroita. Ei niistä maallikko niin vaan tiedäkään. Ja kiitos postausideavinkistä, täytyy laittaa korvan taakse. Toistaiseksi en tosin ole suunnitellut kovasti muuttaa blogini aihepiirejä, kevyillä linjoilla mennään. Mutta josko taas jonkin ajan päästä. Ja tuo kysymyspostausidea oli niin älysöpö, että se on ehkä jopa pakko toteutta joskus.:) Ja sen avulla osaisin kirjoittaa ja vastata juuri niihin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Joo, tää oli hyvä idea!:) Ja miten hienoa kuulla, että sulla on tällainen kokemus suomalaisesta terveydenhuollosta. Ollaan me onnekkaita!

    VastaaPoista
  28. Hienoa, että sait erikoistumispaikan, onnea :)Kertoisitko vielä missä opintojen vaiheessa käytetään nimikettä amanuenssi?
    -M-

    VastaaPoista
  29. Kiitokset informatiivisesta ja yleissivistävästä lääkäripaketista! :) Minullakin on "myöhäisherännäinen" 30-vuotiaana opinnot aloittanut lääkiskaveri; tosin haki heti lukion jälkeen, mutta päätyi toiseen koulutukseen ja töihin ensin. Nyt on kiva tämän perusteella laskeskella, missä kohdassa hän etenee. Suunnilleen olen tiennyt, miten opinnot erikoistumisineen etenee, mutta nyt tiedän vielä paremmin.

    Omia opintoja kun ajattelee, niin lääkiksessä ei voine aloittaa tenttikirjojen lukua ts. läpivilkaisua edellisenä iltana... :P Meillä kun oli paljon kiinni tieteellisestä ajattelusta, eikä niinkään eksaktin tiedon opettelusta. Eli todella kunnioitettavaa opiskelua, koska asiat tosiaan on osattava ja erityisesti muistaa.

    VastaaPoista
  30. Tosi mukava postaus! Mulla on itseasiassa moniakin lääkiksessä olevia/ olleita kavereita, mut ei näistä tule juuri juteltua! Ja vaikka olen itse muutama kuukausi sitten YTM:ksi valmistunut, niin kovasti haluaisin muulle alalle, lääkis on aina ollut mielessä, mutta vähän opintoihin pääseminen ja niiden pituus jännittää... Ei jaksais heti taas siirtyä opiskelijaksi, kun on päässyt työelämään. Millä sitä edes sitten enää elää, kun ei saa palkkaakaan! :D Onnea erikoistumispaikastasi!

    VastaaPoista
  31. Mä lähdin mieheni mukaan hänen aloittaessaan erikoistumisensa sen verran kaukana Helsingistä, että päivittäinen ajomatka ei houkuttanut.
    Ei me sinne nyt niin riumusta kiljuen lähdetty, mutta "pakko se on hoitaa ja nopeesti se menee..."
    ...ja kyllä se menikin!
    Tottakai täytyy rehellisesti myöntää että ei se aina niin suurta juhlaa ollut kun ei ketään tunne ja viikon aikana ainoat uudet sosiaaliset tilanteet duunien ulkopuolella oli tyyliin uimahallin sauna ja maitokauppa;) Talvipakkasella siellä sitten kökötin yksin sisällä kun toinen päivysti (valitsi sitten sen erikosalan jossa päivystetään eniten...arvaat varmasti minkä) ja aina piti olla pakkaamassa/purkamassa viikonlopun reissujen jäljiltä. Toki siihen integroitumiseen vaikutti se, että tiedettiin olevamme siellä vaan se reipas pari vuotta ja sitten heti vaan takaisin Helsinkiin(vaikkakin sitä yliopistollisenkin paikkaa joutui sit vähän jonottaa) MUTTA toisaalta, oli se aika kivaakin aikaa, oli aikaa itselleen, voisi kuntoilla just niin paljon ku huvitti, käydä leffassa ja tehdä kaikkia omia juttuja. Viikonloppuisin sitten ehti nauttia ajasta kavereiden ja perheen kanssa!

    eli kyllä se menee;)

    terkuin lääkärin vaimo:D

    VastaaPoista
  32. Hei Alma.
    Tämä postaus oli erittäin mielenkiintoinen, ja aihepiiri lähellä itseä sillä olen suunnitellut suuntaavani lääkäriksi -tai siis valintakokeisiin ensi keväänä kun edellinen tutkintoni (KTM) on paketissa.
    Kiitos siis hyvästä infosta.
    Millaista tuo opiskelu on, kun sanoit että tutkitte toisianne :)? Naurahdin itsekseni hieman, sillä näin jo silmissäni opiskelukavereideni ottamassa papa-koetta minulta..onko se todellakin sellaista, ja suhtautuuko kaikki opiskelijat näihin aina ammattimaisesti? Onko lääkiksessä paljon leikkauksia mitä seuraatte, ja oletko koskaan tavannut ihmistä joka näissä pyörtyisi tai voisi pahoin? Itse olen kovapäinen, mutta joskus hurjimpia lääkäridokumentteja tmv katsoessa alkaa heikottaa, niin olen jäänyt miettimään voisiko tämä olla este ammatilleni vai tottuuko kaikkeen..?!
    Kiitos jos jaksat vastata.
    -Kaisa

    VastaaPoista
  33. Todella ihana kirjoitus, näkee selvästi että olet ihan omalla alallasi ja niinhän sen pitää ollakin! :)

    Ja pari vuotta menee tosiaan nopeasti, hienoa että sait paikan vaikkei se ollutkaan ihan kodin läheltä!

    VastaaPoista
  34. KIITOS!
    Mahtava postaus, kaikkinensa ja valaiseva.

    Tsemppiä tulevaan :)

    -viiden äiti -

    VastaaPoista
  35. M,
    kiitos paljon. Tämä on kyllä hieno homma. Amanuenssi on lääketieteen opiskelija. Eli siis meillä sisältyy 4 1 kk amanuenssuuria, jotka tulee tehdä opiskelujen aikana. Yksi kirurgian ja yksi sisätautien amanuenssuuri, loput kaksi saa valita muista erikoisaloista. Käytännössä amanuenssit toimivat avustajina toimenpiteissä, tekevät epikriisejä ja lähetteitä, seuraavat osaston tai pkl:n toimintaa jne. Amanuenssuurin voi tehdä loma-aikana tai kurssin kanssa samanaikaisesti, jolloin tosin on melko kiire, sillä amanuenssin viikoittaiset työtunnit ovat 38h ja sen lisäksi siis vielä normaali koulu ja opinnot. Jos opiskelija toimii myöhemmässä opiskelun vaiheessa lääkärin sijaisena esim. ortopedialla, hän saa tästä työjaksosta kirurgian amanuenssuurin hyväksytyksi, mikäli siis on ollut vähintään 1kk töissä. Selvensikö yhtään?:)

    Sophia,
    kiitos itsellesi, todella kiva kuulla, että tämä oli hyödyllistä luettavaa. Kyllä näitä myöhäisheränneitä on tosi paljon, ja hienoa musta niin. Ettei aina tarvi abina tietää ihan varmaksi mikä minusta tulee isona. Aina voi vaihtaa alaa, jos siltä tuntuu. Lääkiksen ekat kaksi vuotta oli aika paljon sellaista pänttäämistä. Piti opetella kaavioita ja luetteloita yms. ulkoa. Klinikassa tilanne mun mielestä muuttui jkv. Silloin alkoi olla paljon käytännön opetusta ja luennot oli paljon mielenkiintoisempia. Ja ainakin itsestäni tuntui, että kaikkeen opetukseen osallistumalla ei tenttikirjoja tarvinnut enää niin hulluna lukea. Ja tietenkin myös käytännön jutuista asiat jäi paremmin mieleen. Eli riippui tosi paljon kurssista miten paljon piti lukea, mutta ehkei tosiaan ihan riittänyt jos vikana iltana avasi tenttimateriaalit.:)

    Laaksonneiti,
    kiitos sinulle. Nyt voitkin sitten tehdä kavereillesi täsmäkysymyksiä heidän jatkosuunnitelmistaan.:) Voi, sinäpä oot ahkera! Tai siis jos (/kun) jaksat opiskella itsellesi vielä uuden ammatinkin. Itse suosittelin kyllä lääkärin ammattia, tää on niin kivaa. Ja lääkis on ihana koulu. Ollaan koko 6v saman kurssin kanssa ja istutaan aina samoilla luennoilla, joten yhteisö on melko tiivis. Lisäksi on kaikki speksit, medixit, pikkujoulut, vuosijuhlat, vappujuhlat unohtamatta tietenkään kurssin omia juhlia. Eli hauskaa oli opiskellessa.:) Ja äkkiä 6v menee, trust me.:)

    VastaaPoista
  36. Lääkärin vaimo,
    kiitos kovasti tsempeistä! Joko oot siis valmis el? Oot onnekas, että sulla on nää muuttoa vaativat jaksot jo takana! Melko yksinäistähän siellä varmasti on. Ja kaikki on kaupassa ja uimahallissa pian ihan kypsiä, että taas tuo hölöttäjä saapuu. Kun itse vaan yrittää saada edes inan niitä sosiaalisia kontakteja.:) Itse lähden yksin, enkä tunne ko kaupungista ketään. Tosin olen aikaisemminkin ollut siellä Ruotsissa töissä niin, etten tuntenut ketään. Vapaapäivien aamuina heräsin suurin piirtein näin: ”hei Alma, mitäs tänään tehtäisiin?”.;) Mutta eiköhän sieltä sairaalalta jotain lenkkikamua ainakin saa ja sen avulla mä pärjään kyllä pitkälle. Onneksi viihdyn ja pärjään hyvin yksikseni. Olen kyllä varma, että se menee!:)

    Kaisa,
    kiitos ja kiva että oli hyötyä. Sinäkin olet jaksavainen, kun vielä noin ison tutkinnon jälkeen jaksat innostua uudesta ja täysin erilaisesta alasta. Nostan hattua! Hihii, juu, ei me sentään papa-kokeita otettu toisiltamme, mutta sen muistan, että sydänfilmejä kylläkin. Ja mä olin ”potilaana” ja ryhmässämme oli sekä tyttöjä että poikia. Ja voi kun yhden pojan kädet tärräsi, kun hän laittoi niitä lätkiä. Hihii.:) Mutta siis melkein kaikkea me toisiltamme tutkitaan. Silmiä mikroskoopilla, neurologista, hengitys- ja verenkierto-, knk- ja nivelstatuksia. Laitettiin toisillemme tippaa, poistettiin luomia, kipsattiin raajoja, laitettiin puristussidoksia yms. Eli aika paljon.:) Ja mun mielestä kaikki suhtautui aina asiallisesti. Paitsi kerran, kun lääkiksen alkuvaiheessa oli juuri ko tipanlaittoharkka ja yksi kurssilainen unohti painaa suonta, kun otti holkin neulan sisältä pois. Ja tämän opiskelijan kädestä siis alkoi vuotaa hulluna verta. Eikä tämä kurssilainen sitten tiennyt yhtään mitä tehdä. Hehee. Siinä tuli vähän huutoa ja marmatusta.:) Leikkauksia seurataan ja avustetaan ja jotain jopa tehdään. Koskaan en ole kuullut, että kukaan olisi pyörtynyt niissä. Itselläni tosin on välillä alkanut huipata ihan kunnolla, kun olin jotain toimenpidettä seuraamassa. Se oli aika jännä, sillä mua ei oo koskaan tehnyt pahaa veri, eikä suolenpätkät.:) Sen sijaan ehkä se pitkä seisominen ja ne tukalat maskit yms steriilit leikkaussalivaatteet varmaan ahdisti. Onneksi vieressä ollut sairaanhoitaja huomasi, että mä aloin olla vähän "levoton" ja hän käski istumaan. ”Me ei ehditä sua täällä enää hoitaa, jos kaadut.” Heh. Mutta jos aluksi ruumiinavauksissa esim alkaa heikottaa, kaikkeen tottuu. Ja se on ihan eri kun on itse tekemässä, kuin että katsoo vierestä. Oikeasti! En ole koskaan ikinä kuullut, että kukaan olisi joutunut jättämään lääkistä kesken sen takia, ettei kestä katsoa toimenpiteitä. Tsemppiä sulle kevään urakkaan kovasti.

    aini,
    voi kiitos, ihana kommentti. Ja kyllä mäkin koen, että olen omalla alallani. Ja tämä paikka oli kyllä hieno juttu! Varsinkin, kun tosiaan näitä paikkoja ei <100km etäisyydellä kodista ole yhtäkään.:)

    viiden äiti,
    kiitos itsellesi. Oikein kiva kuulla. Ja lämmintä syksyn jatkoa sinullekin.

    VastaaPoista
  37. Kiitos tästä mielenkiintoisesta ja hyvästä postauksesta. Sulla on muutenkin tosi kiva tyyli kirjoittaa.

    VastaaPoista
  38. Ihailtavan pitkä ja seikkaperäinen postaus. Kurja että tästä jäi mielenkiintoisin osuus pois, eli omat perustelusi alavalinnallesi. Silmätaudeista tuolla ylempänä kovasti kommentoit, mutta jotenkin olisi ollut kiva kuulla almamaiseen tyyliin miksi olet juuri tiettyyn erikoisalaan päätynyt.
    t.toinen lääkäri

    VastaaPoista
  39. Mielenkiintoinen postaus. On valaisevaa ja opettavaista kuulla aivan toisenlaisista aloista, kuin mitä on itse opiskellut. Kiva, että siis postasit tästä aiheesta :)

    Voimia erikoistumisjaksolle ja tulevaan välimatkaan!

    Olen kuullut, ettei lääkärien ole todellakaan helppo löytää sopivaa erikoistumispaikkaa. Serkkuni perhe muutti kokonaisuudessaan toiselle paikkakunnalle lasten kanssa, kun vaimon erikoistumisopinnot alkoivat. Onneksi perheen juristi-isä sai töitä kyseisestä kaupungista.

    VastaaPoista
  40. Kiitos oikein paljon postauksesta! Selkeytti muutamaa omaakin käsitystäni. Vaikka lääkiksessä opiskelenkin, alkuvaiheessa tosin, en ole ollut aivan varma tuon euron ja erikoistumisen suhteesta. Kiva yllätys, että euroa voidaan suorittaa yhdessä erikoistumisen kanssa. :)

    Kovasti myös onnea siitä erikoistumispaikasta. :) Kyllä hyvällä pohjalla oleva suhde etäisyyden kestääkin, vaikkei se aina helppoa olisikaan. Lääkäriys on kuitenkin sellainen työ, että liikkuvuus on odotettavissa. Kamalammalta se varmaan tuntuisi, jos lähtö aivan yllätyksenä tulisi.

    Aiotteko hankkia perhettä? Itseäni hieman huolettaa tämä pitkä opiskeluputki euroineen ja erikoistumisineen, että milloin sitä olisi parhaat välit pitää taukoa ja antaa aikaa perheen perustamiselle.. Tosin moni näyttää jo ekalla vuosikurssilla (tai ennen opitoja) lisääntyneen, joten ilmeisesti se lapsiarkiki sujuu opiskelun oheessa kun sen vain laittaa sujumaan. :)

    VastaaPoista
  41. Kiitos paljon, tosi hyödyllinen postaus. On teillä vaan pitkä koulu.:) Onneksi jotku jaksaa.

    VastaaPoista
  42. Kiitos erittäin mielenkiintoisesta ja selkeästä postauksesta. Tekstiä lukiessa tuli tunne, että taidat olla oikealla alalla. Vaikutat mukavalta ja lämpimältä ihmiseltä ja mitä tahansa teet ja mihin tahansa erikoistut, tulet varmasti olemaan erinomainen lääkäri :)

    Onnea vielä tuosta paikasta, arkipäivät menevät varmasti kuin siivillä kun pääset tekemään sitä mistä olet kiinnostunut. Sitä paitsi, viikonloput eivät varmasti ole niitä samoja tavallisia, vaan vähän erikoisempia :)

    VastaaPoista
  43. Pipsa,
    Kiitos itsellesi. Ihana kuulla, että postaus tuntui mielenkiintoiselta.:)

    Toinen lääkäri,
    Kiitos kovasti! Mä tiesin, että kollegoja jää hämäämään alani mutta valitettavasti en halua sen tarkemmin valintaani täällä puida. Ymmärrät varmaan. Ehkä sitten joskus. Kenties.:)

    Turun Tilda,
    Kiitos sinulle. Ja eikö olekin? Jotenkin sitä on yllättävänkin pihalla muiden tiedekuntien opiskelijoista saatika sitten heidän jatkoistaan työelämässä. Itse juuri tenttasin erästä ystävääni oikiksen termeistä ja opiskelukuvioista. Itse en todellakaan tiennyt keitä ovat laamannit ja mitä eroa on notaarilla ja oikeustieteen kandilla. Ja oikeassa olet, nämä erikoistumispaikat ovat tosiaan alallamme se pullonkaula. Riippuu toki alasta. Toisaaltaan koen sen ihan hyväksikin systeemiksi, ettei erikoistumaan pääse siltä istumalta. On edes jonkinlaista kontrollia ja hankaluutta, jottei kaikki sitten yhtäkkiä olekin esim. työttömiä ihotauti- tai lastentautien lääkäreitä. Ja kiitos tsempistä! Jakso on onneksi lyhyt ja päätin pärjätä.:)

    Marika,
    Ihana kuulla, että sinullekin tästä oli apua. Ja se on kyllä ihan hienoa, että euron sairaalajakson saa erikoistumisopinnoista. Muuten erikoislääkäriksi voisi valmistua vasta 7-9v päästä valmistumisesta! Ja kiitos onnitteluista, olen kyllä niin iloinen tästä. Olemme onneksi poikaystävän kanssa tottuneet reissaamaan toistemme luo, joten eiköhän tämä jälleen suju ihan hyvin.:) Ja kuitenkin tämä asia on tiedetty jo pitkään, jossain vaiheessa se lähtö tulee. Joten nyt vaan sinnitellään tämä jakso pois alta mahdollisimman pian. Perheen hankkimisesta ei kannata missään nimessä olla huolissaan! Hankkii perheen sitten kun itse haluaa! Euroilemaan ja erikoistumaan pääsee sitten myöhemminkin. Meidän kurssilla oli monta, jotka sai lapsia lääkiksen aikana. Yksi äiti oli joululomalle mennessämme raskaana ja tammikuussa tuli 10 kg pienempänä jälleen koulunpenkille. Mies toi vauvan vain imetykseen vähän väliä luentotauoille.:) Todella moni sai myös vauvan ihan pian valmistumisen jälkeen. Eli organisoimalla saa kyllä perhearjenkin rullaamaan. Tsemppiä opiskelusyksyyn ja jatkoon muutenkin.

    Anonyymi,
    Kiitos sinulle. Hienoa, että koit tämän aiheen hyödylliseksi. Opinnot on kyllä pitkiä, mutta trust me, 6v on lopulta kuitenkin niiiin lyhyt aika!:)

    Laura,
    Kiitos kauniista kommentistasi! Ihanasti sanottu.:) Uskon kyllä itsekin, että olen oikealla alalla. Arkipäivät kuluvat kyllä nopsaan ja sitten tosiaan viikonlopuissa on sellainen ihan erityinen fiilis. Se on ihanaa.:)

    VastaaPoista
  44. Moi vaan!
    Löysin tämän postauksen jo muutama kuukausi sitten, ja olen sen jälkeen lukenut muutaman kerran läpi. Itse olen vasta lukiossa, suunnitelmissa lääkikseen haku puolentoista vuoden päästä. Aina, jos kouluhommat eivät jaksa inspata, luen tätä ja muistan, miksi opiskelen kemiaa ja fysiikkaa. Kiitos inspiksesta!

    VastaaPoista
  45. Ananda,
    anteeksi, kommenttiisi vastaaminen unohtui, vaikka sen heti luinkin - ja tulin iloiseksi. Tuntuu niin kivalta, että voin innostaa jotain nuorempaa hakemaan, ja pääsemään lääkikseen. Oikein kovasti tsemppiä sinulle luku-urakkaan. Sitkeällä työllä ja lukemisella paikka varmasti aukeaa! Jaksamista ja voimia ja törmäillään sitten jossain sairaalan käytävillä.:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ja kiva kun kävit.:) Anonyymi, jätäthän nimimerkin.